torstai 31. tammikuuta 2019

Uunin kautta keittoon

Yksi eniten seuraamistani ruokabloggaajista on Peggy, jonka kanssa olimme yläasteella samalla luokalla. Hänen blogissaan on todella paljon reseptejä, joista tietää jo ensi silmäyksellä, että hyvää tulee!

Osittain mieheni toiveesta olen nyt etsinyt hieman kevyempiä ohjeita arkiruuaksi. Mies kun käy lounaalla työkavereiden kanssa, niin kotona haluaisi syödä vähän kevyemmin. Minulla taas työ on sen verran kevyttä, että vähemmälläkin tulee kyllä toimeen. Ja perheen teinillä on lounas koulussa, joten ihan niin täyttävää ei tarvitse olla tarjolla. Jos nälkä jää, niin ruokaa kyllä on niin paljon, että santsaamalla saa varmasti mahan täyteen.

Peggyn blogista löysin kasvissosekeiton, jossa kasvikset aluksi paahdetaan uunissa. Kokeilin tätä, ja kyllä se paahtaminen antoi makua paljon enemmän verrattuna siihen, että olisi vain keittänyt kasvikset kattilassa. Sen verran poikkesin alkuperäisestä ohjeesta, että chilin tilalle laitoin makeaa chilikastiketta. Ei närästä ihan niin helposti, kuin tuore chili. Chilikastike ei kuitenkaan jostain syystä sekoittunut keittoon ihan tasaisesti, joten siellä täällä oli sitten himppasen tulisempia kohtia. Ja saattaa olla, että tuota kastiketta lorahti keittoon hieman enemmän, kuin oli tarkoitus. Ensi kerralla ajattelin laittaa ihan chilimaustetta tai -jauhetta.

Pienestä chililipsahduksesta huolimatta keitosta tuli todella maistuvaa, ja se syötiin kyllä ihan viimeistä lusikallista myöten. Meidän perheessä tuo keittomäärä riitti pariksi päiväksi, ja keiton maku vain parani uudelleen lämmittäessä. Tuoretta persiljaa minulla ei ollut laittaa keiton koristeeksi, mutta loraus (ehkä pienempikin olisi riittänyt) balsamicoa antoi hieman lisäpotkua. Keiton seuraksi vielä ruisleipää sulatejuustolla, niin kyllä maistui hyvältä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät jäljen käynnistäsi!